sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kissankarvapolentaa ja turkinmakuista pähkinäjuttua



Niin, nyt ei ole täysin vegaanista ruokaa. Herttainen Sauron-kissa ja kaksi sen kaveria auttelivat, kun laitoin ruokaa ystäväni luona Helsingissä.

Mukaan tuli myös vähän verta, mutta se oli kokonaan oma vikani. Keittiössä puuhaillessani kissa meni ostoskassiin ja näytti viihtyvän siellä. Lähdin kantamaan kassia toiseen huoneeseen näyttääkseni hassua kissaa kavereille, mutta lajityypillisesti kissa muuttikin matkalla mieltään ja kiipesi kättäni pitkin pois.

Kaupassa meillä oli ollut hieman kiire, mutta sain kuitenkin kerättyä mukaan kaikenlaista. Pidän kovasti turkkilaisesta keittiöstä, ja ideanani oli saada aikaan jotain sinnepäin viittaavia makuja mintun, tillin ja valkosipulin avulla. Lisäksi minua huvitti käyttää pähkinöitä yhtenä pääraaka-aineena.

Iso sipuli
Pieni palsternakka
Puolikas valkosipuli
Soijasuikaleita
Kaksi purkkia riisikermaa
Neljänneskilo saksanpähkinöitä
Nippu tilliä
Minttua
Mustapippuria
Suolaa
Paljon oliiviöljyä


Kuumensin öljyä paistokasarin pohjalla mustapippurin kanssa, ja paistelin sitten silputtua sipulia, palsternakkaa ja valkosipulia. (Valkosipulinpuristin on minusta yksi turhimpia keittiöinnovaatioita, pystyyhän siihen veitsi, ja moni muu työväline.)

Surautin pähkinät ja tillin kerman kanssa soseeksi. Vieraassa kaupassa oli silmiin osunut tällä kertaa riisikerma tavallisesti suosimani kaurakerman sijasta, ja hyvin sekin toimi. Minulla oli huonoja kokemuksia pähkinäsoseen tekemisestä juuri samassa keittiössä, missä edellisen kerran lopputulosta oli kuvattu japanilaiseen aikuisviihteeseen viittaavalla termillä ”pähkinäbukkake”, mutta nyt en sählännyt, eikä sotkua syntynyt.

Keitin samalla ystävältäni löytyneitä soijasuikaleita. Ne olivat minulle uutta sorttia, pitkiä ja ohuita eivätkä juurikaan huokoisia, vaan kypsinä aika lailla juustoraastetta muistuttavia. Hyvin toimivat. Jotkin pavut olisivat varmasti myös sopineet mainiosti tähän ruokaan. Kaadoin soijasuikaleet ja pähkinäsoseen kasariin, lisäsin mintun ja suolan ja annoin hautua.

Polenta (eli maissipuuro, jonka voi syödä notkeana tai jähmettyneenä) ei taida kuulua Välimeren itäpään peruslisukkeisiin, mutta nyt teki mieli laittaa sitä. Keitin neljän hengen annoksen pakkauksen ohjeen mukaisesti enempiä soveltamatta ja annoin jäähtyä parvekkeella – en kuitenkaan tarpeeksi, se ei ehtinyt muuttua niin jämäkäksi että olisin saanut leikattua siitä visioimiani kauniin geometrisia kuutioita. Jotenkuten useimmat palaset kuitenkin pysyivät koossa, eikä niin haitannut vaikkeivät kaikki pysyneetkään. Paistoin ne öljyssä ja ripottelin viime tingassa päälle savupaprikaa.
Lisäksi keitin – tai höyrytin, vettä ei ollut paljoa – yhden parsakaalin. Nyt kauppoihin on saapunut ihanaa suomalaista parsakaalia, syökää pois! Parsakaaliin en ihme kyllä lisännyt yhtään suolaa enkä öljyä.

Turkissa asunut koemaistaja (kuvassa) tuumasi, että pähkinämuhennoksesta tulivat aivan sikäläiset ruoat mieleen, vaikka en ollutkaan visiostani etukäteen kertonut. Sikäli onnistui.

2 kommenttia:

  1. Kesän aikana olin lukenut jostain, ettei etelän maissa käytetä juurikaan tillin lehtiä, vaan lähinnä siemenet, koska kasvuolosuhteet siellä eivät tuottaisi lehtiin kyllin aromiaineita. Tässä viikon sisään valkeni minulle, että turkissa tilliä ainakin käytetään, jolle vahvistusta toi tämä resepti. Vegestan-keittokirjassa oli jokunen tilliä hyödyntävä ohje, joista "yrttiriisi sahramikasviksilla" nostatti minussa tillihuuman. On tullut käytettyä tuota kasvia varsinkin hummuksessa chilin parina taajaan. Sangen mukava oli tämäkin, ensimmäiseksi kokeiluun valikoitunut, reseptisi. Menin vanhasta tottumuksesta pöljyyttäni lorauttamaan soijasuikaleiden (tavallista sorttia tietenkin) päälle soijakastiketta. Sitä tuli ehkä hieman liikaa, ja se saattoi hieman peittää yrttejä. No, eipä tuo menoa pilannut.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että toimi! Soijakastike sopii yrteistä mun mielestäni muuten erityisen hyvin yhteen timjamin kanssa. (Olikos siitä jokin reseptikin jossain, tulossa ainakin.)

    VastaaPoista