Näytetään tekstit, joissa on tunniste uuniruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uuniruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Patologin lasagne

Blogiin ottamani ruokakuvat eivät muutenkaan ole kaksisia, mutta tästä oli erityisen vaikea saada räpsyä, joka näyttäisi enemmän palalta ruokaa kuin palalta syöjää.


Mielikuviin saattoi vaikuttaa eräässä Facebook-ryhmässä käytävä mahtava keskustelu, jossa patologi hauskasti ja kärsivällisesti vastailee kaikkiin ihmisten mieleen tuleviin kysymyksiin. Ruokarinnastuksiltakaan ei ole vältytty, kun hän on kuvannut mitä kaikkea ihmisen sisältä voi löytyä.

Punajuuri on visuaalisesti kieltämättä hankala raaka-aine: pidän sen mausta, mutta ruoasta tulee väistämättä, no, punaista. Aika saman aromista mutta toisen väriseksi jalostettua keltajuurta ei aina löydä, ei liioin poikkileikkaukseltaan tikkataulun näköistä raitajuurta, jonka kaunis ulkonäkö sitä paitsi tuntuu menevän hukkaan jos sen silppuaa.

Punajuuret olivat pitkään odotelleet vuoroaan jääkaapin alalokerossa, joten jotain oli tehtävä. (Tuleeko tästäkin jokin patologimielikuva?)

5 punajuurta
1 iso sipuli
Puolikas valkosipuli
Kipollinen kypsiä kikherneitä
Kuivatomaattia öljyineen
Purkki kaurakermaa
Täysjyvälasagnelevyjä
Jeeraa
Paljon basilikaa
ja salviaa
Suolaa
Paljon öljyä


Tavallisesti raastan tai pilkon hienoksi lasagneen tulevat juurekset, mutta punajuurien tapauksessa halusin minimoida sotkun mahdollisuuden. Kuorin ne ja lohkoin neljänneksiin (ja silti jälkeenpäin löytyi tahroja ja roiskeita yllättävistä paikoista) ja laitoin ne 200-asteiseen uuniin paahtumaan siinä vuoassa, jossa ajattelin tehdä lasagnen.

Sillä välin kuumensin jeeraa kuivatomaattipurkin öljyssä (lisäsin auringonkukkaöljyäkin, ettei jäisi liian kevyeksi) ja paistoin siinä silputun sipulin ja valkosipulin. Lisäsin vettä, suolaa, basilikaa ja salviaa. Yrteissä ei kannata tälläkään kertaa pihistellä.

Lidlistä olin halvan hinnan innostamana ostanut ison tölkin kikherneitä. Useimmat kypsänä myytävät pavut ja sen sellaiset ovat erittäin ok, mutta kikherneissä on mielestäni hieman purkkinen maku, niin tälläkin kertaa, enkä ollut viitsinyt tehdä niistä hummusta. Osan olin käyttänyt aiemmin tuliseen curryyn, ja loput sitten tähän. Mietin vielä erilaisia lisäproteiinivaihtoehtoja, mutta kikherneet tuntuivat kuitenkin riittävän.

Punajuuret olivat paahtuneet mukavasti mutteivät vielä täysin pehmenneet, joten nekin saivat kiehua hetken mukana. Lopuksi lisäsin aurinkokuivatut tomaatit (sinietikettistä Tsatsoulisia), soseutin kaiken ja lisäsin kaurakerman. Vaikken edes pyrkinyt erityisen samettiseen lopputulokseen, soseuttaminen oli hieman tylsä ratkaisu, kun kastikkeeseen ei jäänyt mitään sattumia.

Maku oli kuitenkin kohdillaan, kun olin vähän laskenut uunin lämpötilaa ja paistanut täysjyvälevyistä ja kastikkeesta rakennettua lasagnea 175 asteessa vajaan tunnin verran. (En ollut jaksanut kehitellä pinnalle mitään erityistä kuorrutusta.)

Ulkonäöstä voikin sitten keskustella.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Imaamit epämukavuusalueella

Seuraavana päivänä ei heti tullut inspistä, mitä tovereille laittaisin, joten kauppaan pysähtyessämme pyysin heitä valitsemaan joitain raaka-aineita ruoan lähtökohdaksi. Mukaan tuli kaksi munakoisoa ja kaksi pahvitölkkiä GoGreenin Bön Mixiä. Arkkityyppinen munakoisoruoka on pyörtyneet imaamit, mutta nyt huvitti kokeilla jotain muuta. Ostin nipun tilliä ja toisena viileänä makuna fenkoleja. Tilli oli minulle pitkään hankala mauste, enkä tykännyt liiemmin myöskään lakunmakuisesta fenkolista. Fenkolin maku kuitenkin pyöristyy kypsennettäessä, ja tillin kohdalla pätee sama kuin moneen muuhunkin yrttimausteeseen: pieni määrä vaikuttaa oudolta sivumaulta, reilu annos toimii hienosti.

Kaksi munakoisoa
Sipuli
Pari pientä fenkolia
Muutamia kynsiä valkosipulia
Nippu tilliä
Purkillinen kaurakermaa
Kaksi tölkkiä papusekoitusta
Hiivahiutaleita
Muskottipähkinää
Jeeraa
Oreganoa
Suolaa
Paljon oliiviöljyä


Kotona halkaisin munakoisot, tein niihin pitkittäisiä viiltoja (siihen halkaisupinnalle siis), panin ne kaalikääryleistä tyhjentyneeseen uunivuokaan ja kaadoin päälle paljon oliiviöljyä. (Moderneja munakoisoja on turha itkettää suolalla, eivät ne siitä kummene.) Laitoin munakoisot 200-asteiseen uuniin kypsymään.

Täytteen aloitin kuumentamalla öljyä pannussa jeeran ja muskottipähkinän kanssa. Muskottipähkinäkin kuului pitkään epämukavuusalueen mausteisiin lähinnä siksi, että sillä saa helposti pilattua ruoan, mutta jotenkin vaikeammin ymmärrettävällä tavalla kuin liialla suolalla tai tulisilla mausteilla. Viime aikoina sen käyttöä on tullut treenattua.

Öljyssä paistelin silputtua sipulia ja valkosipulia, ja lisäsin fenkolia sitä mukaa kun ehdin sitä pilkkoa. Sitten mukaan kaurakerma – tämä aines oli helppo valinta, kun olin edellä mainittua kastiketta varten ehtinyt avata kaksi purkkia ennen kuin tajusin, että yksikin olisi riittänyt. Sitten tillinhapsut silputtuina, ja oregano – oreganokin on kiva mauste, jota on tullut joskus turhaan välteltyä känkkypitseriamielikuvien vuoksi.

Surautin tölkkipavut soseeksi, mutta en kauhean tarkkaan, muutama jäi ehjäksi. Sekoitin papumössön muihin aineksiin. Otin munakoisot uunista siksi aikaa, että kaadoin niiden päälle täytteen – ja varmuudeksi vielä vähän oliiviöljyä – ja annoin niiden kypsyä, kunnes vieraat heräsivät päikkäreiltään. Uunissa kalpeat imaamit ruskettuivat kauniisti, ja papusose teki pinnasta hauskan rapsakan.

Kaupassa oli osunut silmiin pussillinen nippusiteen näköisiä udon-nuudeleita. Ne olivat vähän outo lisuke munakoisoruoalle enkä tavallisesti edes tykkää valkoisesta vehnästä, mutta toimi näinkin.

Kaapinkaapimiskaalikääryleet kera bataattimuusin ja stroganohtavan kastikkeen

Kaalikääryleitä ajattelee helposti jotenkin konstikkaana ruokana. Edellisen kerran laitoin niitä monta vuotta sitten, ja silloinkin kokkitoverini hoiti kaalinlehtien operoinnin ja käärylöinnin minun vastatessani täytteestä. Nyt, kun etelästä oli tulossa pari toveria, huvitti tehdä jotain mitä ei tulisi vain itselle valmistettua, ja puuhahan osoittautuikin aivan helpoksi.

Melko varhainen kaali
Raakariisiä
Tattarisuurimoita
Sipuli
Lehtiselleriä
Härkäpapurouhetta (Mikkolan)
Kuivattua nokkosta
Mustapippuria
Timjamia
Laakerinlehtiä
Vähän intiaanisokeria
Suolaa
Paljon öljyä

(Aineslista on rekonstruoitu. Täytettä on vielä jäljellä, mutta kaikki tuli pilkottua niin pieneksi, etten ole varma siitä mitä kaikkea on mukana.)

Vanhoja kaaleja kaupassa ei enää ollutkaan. Suomalaiset varhaiskaalit vaikuttivat liian hötöisiltä, joten valitsin unkarilaisen, vähän pidemmälle ehtineen yksilön. Keittelin sitä isossa kattilassa riipien lehtiä pois sitä mukaa kun ne irtosivat. Fiksumpi olisi kovertanut kannan pois, niin lehdet olisivat irronneet kypsyessään suunnilleen itsekseen, mutta kävi se näinkin. Sain irti neljätoista mainittavan kokoista.

Takauma: Ensin kuitenkin tein täytteen. Laitoin riisin kiehumaan ja lisäsin myöhemmin tattarisuurimot, joita oli ehkä neljännes riisin määrästä, enempikin olisi varmasti ollut hyvä. Pannulla kuumensin öljyä (perusöljynä käytän auringonkukkaa), johon jauhoin mustapippuria ja jossa paistelin hienonnetun sipulin ja sellerin. Sitten sekaan kiehuvaa vettä, nokkonen, timjami, laakerinlehti ja kaapista löytynyt ikäloppu härkäpapurouhe. Kun riisi ja tattari olivat kypsiä, sekoitin ne mukaan; härkäpapurouhekin oli siinä vaiheessa kypsynyt ja imenyt enimmän veden itseensä. Suolaa laitoin ihan liikaa, mutta siinä vaiheessa muistin että kaalin ydinhän kuului silputa myös mukaan.

Kaalinlehdet olivat sillä välin jäähtyneet. Käärylöinti onnistui ongelmitta, kun lehtiruotia vuoli vähän ohuemmaksi. Pakattuani kääryleet vuokaan kaadoin niiden päälle vielä öljyä ja ripottelin intiaanisokeria – harvinaista, kun yleensä en käytä lisättyä sokeria missään, mutta tietty imelyys ruokaan minusta kuului, eikä siirappia ollut. Paistoin kääryleitä ensin 200 asteessa ja käänsin lämmön 150:een, kun olivat vähän saaneet väriä.

Kääryleet olin tehnyt edellisenä päivänä. Tovereiden saavuttua tein lisukkeeksi bataattimuusin.

Iso bataatti
Porkkana
Parsakaalin kanta
Jotain vihreää, ilmeisesti basilikaa
Muskottipähkinää
Suolaa
Paljon öljyä


Aioin tehdä muusin pelkästä bataatista, ja sehän olisi ollut joutuisampaakin. Porkkana ja parsakaali, josta olin syönyt latvukset aikaisemmin, näyttivät kuitenkin siltä, että niille oli syytä tehdä jotain. Niiden pehmenemistä piti sitten odotella, vaikka olin pilkkonut ne pienemmiksi kuin bataatin – keitin siis kaikki yhdessä. Kaadoin keitinveden talteen (ja myöhemmin viemäriin, kun luulin sitä likavedeksi). Osan jätin kasvisten kanssa kattilaan. Muusasin kasvikset sauvasekoittimella lisäten öljyä, hiukan muskottipähkinää, basilikaa (luulisin) ja suolaa.

Ateria tuntui vaativan vielä jonkin juoksevamman elementin, joten tekaisin stroganoffin makuisen kastikkeen. (Olin kyllä ostanut herkkusieniä ateriaa varten, mutten ollut kaupassa varma, mitä niistä tekisin.)

Herkkusieniä
Sipuli
Suolakurkku (Myrttisen – tai jonkun muun, kunhan ei mikään imelä maustekurkku!)
Purkki kaurakermaa
Puserrus tomaattisosetta
Dijon-sinappia
Suolaa (mutta kovin paljon ei tarvinnut, koska kurkku)
Paljon öljyä


Kuumensin öljyä pannulla. Lisäsin sipulin ja herkkusienet pilkottuina, paistelin, sitten kaadoin mukaan kaurakerman ja loput ainekset, suolakurkun pilkottuna. Jankkaan vielä, että siis suolakurkun, sellaisen maitohappokäytetyn, jossa ei ole etikkaa eikä sokeria. Tomaatin, sinapin, sipulin ja kurkun yhdistelmästä tulee parhaimmillaan mieleen grilliruokamättö kaikilla mausteilla – maku tuntuu syöjistä ihmeellisen tutulta, mutta kukaan ei tunnista sitä, kun formaatti on eri ja muovirasia puuttuu.

Sillä aikaa kun tein muita, kääryleet kuumenivat uunissa. Kuvaa ei ole kun kaikki syötiin jo.