Tempe-kukkakaalinlehtibavette

Ruoan nimi kuulostaa konstikkaalta, mutta hyvinkin simppelistä ja aika tavallisesta arkipastasta on kyse.

Puoli kiloa kukkakaalin lehtiä
Sipuli
Puolikas valkosipuli
Puolikas tempeköntsä
Purkki kaurakermaa
Currya
Omenasiiderietikkaa
Puoli pakettia bavette-pastaa
Suolaa
Paljon öljyä

Jos ken ei tiedä niin tempe on siis... kokonaisia kypsennettyjä soijapapuja jotka Rhizopus oligosporus -sieni on ystävällisesti liittänyt kiinteäksi kakuksi ja samalla muokannut makua hieman piimämäiseen suuntaan. Itselleni olivat pitkään tutumpia suomalaisen Palkuaisen tempet, jotka on tehty kotoisemmista palkokasveista ja viljoista. Nyt tuli Helsingissä käydessä ostettua pitkästä aikaa perinteistä soijatempeä Toisen linjan aasialaiskaupasta.

Kukkakaalin lehdet taas löytyivät lähikaupasta, muuta ei kukkakaalilaatikossa ollutkaan. Ymmärtämättömät ihmiset olivat riipineet ne pois, vaikka nehän ovat aivan syötäviä myös, kaalia kun ovat, ja kelpaavat niin kypsennettäväksi kuin salaatteihinkin.

Yleensä käytän täysjyväpastaa, mutta nyt teki mieli tavallista durumhöttöä. Bavette on nauhapastaa, kapeampaa kuin tagliatelle ja poikkileikkaukseltaan lättänän sijasta aavistuksen pullea. Kaikkitietävän Internetin mukaan nimi tarkoittaa hämmentävästi ruokalappua. 

Välillä on hauska kokeilla, miten harvinaisempien pastojen formaatti rakenne vaikuttaa ruoan kokonaisvaikutelmaan, ja bavetella olikin samansuuntaisesta ulkomuodosta huolimatta selvästi erilainen suutuntuma kuin vaikka spagetilla. Pienen pyörähtävyyden ansiosta pasta ei tuntunut niin alttiilta liitsaantumaan kiinni itseensä kuin tagliatelle.

Maustepuolta en tällä kertaa jaksanut ollenkaan miettiä, joten käytin vain Santa Marian valmista currya, ja se toimi ihan hyvin.

Kuumensin siis currya öljyssä ja lisäsin silputun sipulin ja valkosipulin sekä suikaloidun tempen siihen paisteltavaksi. Silputut kukkakaalinlehdet otin mukaan sen verran myöhemmin, etteivät ehtineet aivan lässähtää. Suolan lisäksi makuyhdistelmä kaipasi jotain hedelmäistä, ja siinä auttoi omenasiiderietikka. (Jos omenasiiderietikkaa ei ole, voinee käyttää vaaleaa balsamicoa, mutta sitten kannattaa ehkä lisätä tilkka omenamehua makeudeksi.)

Lisäsin kaurakerman ja keittämäni baveten, ja siinäpä se.

Patologin lasagne

Blogiin ottamani ruokakuvat eivät muutenkaan ole kaksisia, mutta tästä oli erityisen vaikea saada räpsyä, joka näyttäisi enemmän palalta ruokaa kuin palalta syöjää.

Mielikuviin saattoi vaikuttaa eräässä Facebook-ryhmässä käytävä mahtava keskustelu, jossa patologi hauskasti ja kärsivällisesti vastailee kaikkiin ihmisten mieleen tuleviin kysymyksiin. Ruokarinnastuksiltakaan ei ole vältytty, kun hän on kuvannut mitä kaikkea ihmisen sisältä voi löytyä.

Punajuuri on visuaalisesti kieltämättä hankala raaka-aine: pidän sen mausta, mutta ruoasta tulee väistämättä, no, punaista. Aika saman aromista mutta toisen väriseksi jalostettua keltajuurta ei aina löydä, ei liioin poikkileikkaukseltaan tikkataulun näköistä raitajuurta, jonka kaunis ulkonäkö sitä paitsi tuntuu menevän hukkaan jos sen silppuaa.

Punajuuret olivat pitkään odotelleet vuoroaan jääkaapin alalokerossa, joten jotain oli tehtävä. (Tuleeko tästäkin jokin patologimielikuva?)

5 punajuurta
1 iso sipuli
Puolikas valkosipuli
Kipollinen kypsiä kikherneitä
Kuivatomaattia öljyineen
Purkki kaurakermaa
Täysjyvälasagnelevyjä
Jeeraa
Paljon basilikaa
ja salviaa
Suolaa
Paljon öljyä

Tavallisesti raastan tai pilkon hienoksi lasagneen tulevat juurekset, mutta punajuurien tapauksessa halusin minimoida sotkun mahdollisuuden. Kuorin ne ja lohkoin neljänneksiin (ja silti jälkeenpäin löytyi tahroja ja roiskeita yllättävistä paikoista) ja laitoin ne 200-asteiseen uuniin paahtumaan siinä vuoassa, jossa ajattelin tehdä lasagnen.

Sillä välin kuumensin jeeraa kuivatomaattipurkin öljyssä (lisäsin auringonkukkaöljyäkin, ettei jäisi liian kevyeksi) ja paistoin siinä silputun sipulin ja valkosipulin. Lisäsin vettä, suolaa, basilikaa ja salviaa. Yrteissä ei kannata tälläkään kertaa pihistellä.

Lidlistä olin halvan hinnan innostamana ostanut ison tölkin kikherneitä. Useimmat kypsänä myytävät pavut ja sen sellaiset ovat erittäin ok, mutta kikherneissä on mielestäni hieman purkkinen maku, niin tälläkin kertaa, enkä ollut viitsinyt tehdä niistä hummusta. Osan olin käyttänyt aiemmin tuliseen curryyn, ja loput sitten tähän. Mietin vielä erilaisia lisäproteiinivaihtoehtoja, mutta kikherneet tuntuivat kuitenkin riittävän.

Punajuuret olivat paahtuneet mukavasti mutteivät vielä täysin pehmenneet, joten nekin saivat kiehua hetken mukana. Lopuksi lisäsin aurinkokuivatut tomaatit (sinietikettistä Tsatsoulisia), soseutin kaiken ja lisäsin kaurakerman. Vaikken edes pyrkinyt erityisen samettiseen lopputulokseen, soseuttaminen oli hieman tylsä ratkaisu, kun kastikkeeseen ei jäänyt mitään sattumia.

Maku oli kuitenkin kohdillaan, kun olin vähän laskenut uunin lämpötilaa ja paistanut täysjyvälevyistä ja kastikkeesta rakennettua lasagnea 175 asteessa vajaan tunnin verran. (En ollut jaksanut kehitellä pinnalle mitään erityistä kuorrutusta.)

Ulkonäöstä voikin sitten keskustella.

Sarapuuseitan ja suppispasta

Sarapuu kuulostaa niin kauniilta, että oli pakko laittaa ruokalajin nimi viroksi. Suomeksi kyse on siis hasselpähkinästä.

Seitan eli vehnäproteiinista (eli gluteenista) valmistettu eine on kuulunut parin vuoden ajan perusruoka-aineisiini, mutta olen ollut aika arka tekemään kokeiluja.  Mieluummin olen tehnyt perusseitania enemmän tai vähemmän Chocochiliä seuraillen, ja kikkaillut sitten muun ruuan mausteilla ja aineksilla.

Nyt nappasin kaupasta pussillisen hasselpähkinärouhetta, vaikka hasselit eivät kuulukaan lempparipähkinöihini. Ajattelin saada niistä kuitenkin makua ja rakennetta perusseitaniin.

Kotona yllätyin nuuskaistessani avattua pussia: tämähän tuoksuu - jäätelöltä! Muistiin palasi elävästi jokin muinainen pahvinen pähkinäjäätelöpakkauskin. Fiilis oli aivan eri kuin kokonaisten hasselpähkinöiden kanssa, rouheena tuoksu pääsi paljon paremmin oikeuksiinsa. Kaikkiaan seitaniin siis tarvittiin:

2,5 dl gluteenijauhoa
100 g hasselpähkinärouhetta
1,5 dl kauramaitoa
Loraus soijakastiketta
Paistamiseen paljon öljyä

Sekoitin gluteenijauhot ja pähkinärouheen. Kauramaitoa oli jäljellä juuri sopivasti, joten päätin käyttää veden sijasta sitä nesteenä. Sekoitin sen (ja soijakastikkeen sen mukana) kuiviin aineisiin, ensin haarukalla hämmentäen ja sitten käsin vaivaamalla. Muovailin taikinan pötköksi ja leikkasin viipaleiksi.

Keitin suolalla maustettua vettä isossa kattilassa ja nostin viipaleet siihen kiehumaan puoleksi tunniksi. Arvelin, että ainakin pinnassa olevat pähkinähiput lähtevät omille teilleen, ja niinhän siinä kävi. Mutta hukkaan ne eivät menneet, kun jäivät siivilään, mistä lisäsin ne lopuksi pastan sekaan. 

Pastaan tuli:

Sipuli
Pari kourallista kuivattuja suppilovahveroita
Purkki kaurakermaa
Gramjauhoa
Soijakastiketta
Mustapippuria
Paljon öljyä
Täysjyväpenneä

Öljyä pannulle, sekaan jauhoin mustapippuria. Kun öljy oli kuumaa, paistoin pilkottua sipulia kunnes se sai hiukan väriä. Lisäsin ensin lorauksen kiehuvaa vettä  ja murentelin siihen suppikset, ja sitten mukaan tuli kaurakerma. Kokonaisuus uhkasi jälleen vetelöityä liikaa, joten tein suurusteen gramjauhoista. Soijakastike tuntui luontuvan sienten kanssa paremmin kuin suola, ja muita mausteita ei sitten tarvittukaan.

Kastikkeen tekeytyessä keitin pastan. Tällä kertaa vapaaehtoiseksi ilmoittautui täysjyväpenne.

Tässä vaiheessa seitanpalat näyttivät lähinnä vanhan ajan taulusieniltä, jotka varmasti olisivat parempia paistettuina. Koska niin keittolevyt kuin valmistusastiatkin alkoivat olla vähissä, yhdistin kastikkeen ja pastan mac & cheese -tyyppiseksi mömmöksi, ja tiskasin pannun seitanin paistamista varten.

Paistettaessa huokoisen rakenteen parhaat puolet pääsivät esiin. Mahtavaa rapsakkaa paistopintaa syntyi runsaasti, ja suutuntuma oli oikein mehukas ja murea. Maku oli miedon, mutta selkeän pähkinäinen. Seuraavalla kerralla kenties paahtaisin rouhetta hieman, jotta maku korostuisi.

Sanovat, että pitäisi syödä myös kasviksia, joten pienin annokseen mukaan parsakaalia ihan raakana.

Aamupalaksi paistoin pari biittiä lisää - enimmät evääksi, ja lopuista tein ihanan aamiaishampurilaisen: paahdetun reissumiehen väliin hernelevitettä (josta lisää myöhemmin), tomaattia, makeaa sipulia ja sarapuuseitania.