Sarapuuseitan ja suppispasta

Sarapuu kuulostaa niin kauniilta, että oli pakko laittaa ruokalajin nimi viroksi. Suomeksi kyse on siis hasselpähkinästä.

Seitan eli vehnäproteiinista (eli gluteenista) valmistettu eine on kuulunut parin vuoden ajan perusruoka-aineisiini, mutta olen ollut aika arka tekemään kokeiluja.  Mieluummin olen tehnyt perusseitania enemmän tai vähemmän Chocochiliä seuraillen, ja kikkaillut sitten muun ruuan mausteilla ja aineksilla.

Nyt nappasin kaupasta pussillisen hasselpähkinärouhetta, vaikka hasselit eivät kuulukaan lempparipähkinöihini. Ajattelin saada niistä kuitenkin makua ja rakennetta perusseitaniin.

Kotona yllätyin nuuskaistessani avattua pussia: tämähän tuoksuu - jäätelöltä! Muistiin palasi elävästi jokin muinainen pahvinen pähkinäjäätelöpakkauskin. Fiilis oli aivan eri kuin kokonaisten hasselpähkinöiden kanssa, rouheena tuoksu pääsi paljon paremmin oikeuksiinsa. Kaikkiaan seitaniin siis tarvittiin:

2,5 dl gluteenijauhoa
100 g hasselpähkinärouhetta
1,5 dl kauramaitoa
Loraus soijakastiketta
Paistamiseen paljon öljyä

Sekoitin gluteenijauhot ja pähkinärouheen. Kauramaitoa oli jäljellä juuri sopivasti, joten päätin käyttää veden sijasta sitä nesteenä. Sekoitin sen (ja soijakastikkeen sen mukana) kuiviin aineisiin, ensin haarukalla hämmentäen ja sitten käsin vaivaamalla. Muovailin taikinan pötköksi ja leikkasin viipaleiksi.

Keitin suolalla maustettua vettä isossa kattilassa ja nostin viipaleet siihen kiehumaan puoleksi tunniksi. Arvelin, että ainakin pinnassa olevat pähkinähiput lähtevät omille teilleen, ja niinhän siinä kävi. Mutta hukkaan ne eivät menneet, kun jäivät siivilään, mistä lisäsin ne lopuksi pastan sekaan. 

Pastaan tuli:

Sipuli
Pari kourallista kuivattuja suppilovahveroita
Purkki kaurakermaa
Gramjauhoa
Soijakastiketta
Mustapippuria
Paljon öljyä
Täysjyväpenneä

Öljyä pannulle, sekaan jauhoin mustapippuria. Kun öljy oli kuumaa, paistoin pilkottua sipulia kunnes se sai hiukan väriä. Lisäsin ensin lorauksen kiehuvaa vettä  ja murentelin siihen suppikset, ja sitten mukaan tuli kaurakerma. Kokonaisuus uhkasi jälleen vetelöityä liikaa, joten tein suurusteen gramjauhoista. Soijakastike tuntui luontuvan sienten kanssa paremmin kuin suola, ja muita mausteita ei sitten tarvittukaan.

Kastikkeen tekeytyessä keitin pastan. Tällä kertaa vapaaehtoiseksi ilmoittautui täysjyväpenne.

Tässä vaiheessa seitanpalat näyttivät lähinnä vanhan ajan taulusieniltä, jotka varmasti olisivat parempia paistettuina. Koska niin keittolevyt kuin valmistusastiatkin alkoivat olla vähissä, yhdistin kastikkeen ja pastan mac & cheese -tyyppiseksi mömmöksi, ja tiskasin pannun seitanin paistamista varten.

Paistettaessa huokoisen rakenteen parhaat puolet pääsivät esiin. Mahtavaa rapsakkaa paistopintaa syntyi runsaasti, ja suutuntuma oli oikein mehukas ja murea. Maku oli miedon, mutta selkeän pähkinäinen. Seuraavalla kerralla kenties paahtaisin rouhetta hieman, jotta maku korostuisi.

Sanovat, että pitäisi syödä myös kasviksia, joten pienin annokseen mukaan parsakaalia ihan raakana.

Aamupalaksi paistoin pari biittiä lisää - enimmät evääksi, ja lopuista tein ihanan aamiaishampurilaisen: paahdetun reissumiehen väliin hernelevitettä (josta lisää myöhemmin), tomaattia, makeaa sipulia ja sarapuuseitania.