lauantai 23. elokuuta 2014

Perunasalaatti ja mustan suolan salaisuus


Tästä sumeasta salaatista on ehtinyt jo hetki kulua, mutta onneksi resepti - tällä kertaa osittain tarkoilla ainesmäärillä - löytyi onneksi kirjekuoresta repäistyltä paperilapulta laukkuni sivutaskusta. Täyttävää perunasalaattia siis.



Tästä tulee iso annos.

1 kg kiinteitä perunoita
200 g parapähkinöitä
Puolikas makea sipuli (varmasti olisi kokonainenkin mennyt)
Lehtiselleriä
Vihreitä papuja
Savumanteleita
Kirvelipuska
Sitruunamehua
Mustaasuolaa
Paljon öljyä (tällä kertaa artisokkapurkista)

Perunoiden kiehuessa valmistin kastikkeen - tai tahnan - surauttamalla sauvasekoittimella yhteen parapähkinät, sitruunamehun ja öljyn.  Ärsyttävän helposti tulee vieläkin kaadettua erilaisten säilykkeiden öljynjämät pois, vaikka aina niille paikka jostain ruoasta löytyisi. Nyt artisokkatölkin nesteestä tuli mukavasti paitsi rasvaa, myös happamuutta.

Mutta reseptin jännä on musta suola. (Kaapistani löytynyt on paljon tätä tummempaa, viininpunaista. En tiedä minkä firman se on, koska se on kaadettu säilytyspurkkiin ja etiketti on arkistoitu johonkin.) Se on vuorisuolaa ja enimmäkseen aivan natriumkloridia, mutta mukana on rikkiyhdisteitä, jotka saavat sen maistumaan mykistävästi kananmunalta. Suolankin sekoitin siis tahnaan.

En sinänsä kannata sitä että vegeruoka koetetaan saada maistumaan joltain muulta kuin mitä se on, mutta tässä tapauksessahan maku tulee luonnostaan, ja se sopii aika hyvin perunoiden ja sitruunan kirpeyden kanssa, muun muassa. Vastaavaa monin tavoin yhdisteltävää aromia on muualta hankala löytää - ja sekasyöjienkin olisi syytä tämä aines tuntea, koska siitä saattaa olla iloa laitettaessa ruokaa muna-allergikoille tai muuten vain, kun halutaan ruokaan moista makua mutta ei kananmunaa.

Jos olisi ollut oikein pätevä ja ekologinen, olisi pakastepavut kiehauttanut samassa vedessä perunoiden kanssa, mutta erikseen ne tuli nyt keitettyä.

Kääntelin tahnan papujen, ronskisti pilkottujen perunoiden sekä silputun sipulin ja sellerin kanssa yhteen, ja lisäsin vielä pussin pohjalta ne savumantelit, jotka jostain syystä olin malttanut jättää syömättä. Riivin kirvelipuskasta mukaan lehdet, ja kyllähän ohuempiin varsiinkin hammas pystyi.

Kirvelillä ei ollut mitään kulinaarista funktiota, siitä täytyi vain päästä eroon (tarkoitus oli ollut ostaa korianteri).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti