sunnuntai 31. elokuuta 2014

Chili sin carne con mansikka


Tein tavallista chili sin carnea, mutta korvasin tomaatin mansikalla.

Joo.

Ei ruoka pelkkää erikoisuudentavoittelua ollut. Muistelin lukeneeni kemiaan perustuvasta makujen yhdistelystä, jossa ruoka-aineiden sisältämien molekyylien perusteella oli luotu todennäköisesti toimivia kombinaatioita riippumatta siitä, onko yhdistelmää kokeiltu minkään maan ruokakulttuurissa. Ensimmäisenä löytyi Khymos-sivuston juttu.

Sivulla esitellään myös muutamia mahdollisuuksia korvata yksi ruoka-aine toisella samantyyppisellä - tai ei lainkaan samantyyppisellä, mutta makuyhteensopivuudeltaan samanlaisella - ja yksi erikoisen kuuloinen vastaavuus vallitsi juuri tomaatin ja mansikan kesken.

Ajattelin ensin kokeilla perusbolognesella, mutta chili sin carnea en ollut pitkään aikaan tehnyt, ja se tuntui makumaailmaltaankin yksinkertaisemmalta tällaista eksperimenttiä varten verrattuna tavallisesti tekemääni bologneseen sellereineen ja valkosipuleineen.

Puoli kiloa mansikoita
Sipuli
Kaksi purkkia kidneypapuja (GoGreen)
Pussillinen pakastemaissia
Soijarouhetta
Chilihiutaleita
Jeeraa
Kanelia
Hiivahiutaleita
Suolaa
Paljon öljyä


Kuumensin öljyssä jeeran, kanelin ja chilin - pieni habanero oli valitettavasti ehtinyt homehtua, joten turvauduin hiutaleisiin - ja lisäsin silputun sipulin. Hetken aikaa paisteltuani kaadoin sekaan tilkan kiehuvaa vettä ja pakastemansikat. Yhdistelmä tuntui niin oudolta, että olin iloinen siitä että kämppis oli lähtenyt lenkille; en välttämättä olisi osannut esittää kovin vakuuttavaa perustelua puuhalleni.

Kun mansikat olivat pehmenneet, lisäsin suolaa ja soseutin sauvasekoittimella kaiken samalla varovasti maistellen. Ruoka tuntui vaativan tasaista rakennetta; maku ei ollut mitenkään surrealistinen vaan ihmeen toimiva, mutta kun suuhun osui mansikaksi tunnistettava palanen, aivot tuntuivat nyrjähtävän.

Sekoitin, no, mansikkasoseeseen pakastemaissin ja hetken kuluttua kidneypavut. Olin ajatellut proteiiniksi pelkkiä papuja, mutta kun olin aiemmin lisännyt hieman liikaa vettä, kaadoin mukaan myös soijarouhetta. Mansikoiden happamuus tuntui vaativan seurakseen hiivahiutaleita juurevuutta tuomaan.

Kanssaksi keitin kinoaa.

Ja kyllä, ainakin tämän testin perusteella tomaatin voi todellakin korvata mansikoilla. Väri ei ollut yhtä kaunis kuin tomaatilla vaan hieman harmahtava, mutta maku ei ollut eriskummallinen, vaan virkistävällä tavalla uudenlainen - kirpeä ja aromaattinen, vähän roséviinimäinen. Sokkotestasin ruokaa lenkiltä palaavalla kämppiksellä, joka kehui sitä ja luonnehti makua raikkaaksi tunnistamatta pääraaka-ainetta mitenkään poikkeavaksi.

Söin kaksi ja puoli lautasellista. Myöhemmin illalla täytyi vielä varmistaa, maistuiko ruoka tosiaankin normaalilta, vai olinko vain kuvitellut. Maku oli vain parantunut aromien tekeytyessä, ja unohduin hetkeksi jääkaapin oven väliin syömään kylmää sapuskaa suoraan kattilasta.

Mitähän seuraavaksi? Banaania persiljan kera?

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Patologin lasagne

Blogiin ottamani ruokakuvat eivät muutenkaan ole kaksisia, mutta tästä oli erityisen vaikea saada räpsyä, joka näyttäisi enemmän palalta ruokaa kuin palalta syöjää.


Mielikuviin saattoi vaikuttaa eräässä Facebook-ryhmässä käytävä mahtava keskustelu, jossa patologi hauskasti ja kärsivällisesti vastailee kaikkiin ihmisten mieleen tuleviin kysymyksiin. Ruokarinnastuksiltakaan ei ole vältytty, kun hän on kuvannut mitä kaikkea ihmisen sisältä voi löytyä.

Punajuuri on visuaalisesti kieltämättä hankala raaka-aine: pidän sen mausta, mutta ruoasta tulee väistämättä, no, punaista. Aika saman aromista mutta toisen väriseksi jalostettua keltajuurta ei aina löydä, ei liioin poikkileikkaukseltaan tikkataulun näköistä raitajuurta, jonka kaunis ulkonäkö sitä paitsi tuntuu menevän hukkaan jos sen silppuaa.

Punajuuret olivat pitkään odotelleet vuoroaan jääkaapin alalokerossa, joten jotain oli tehtävä. (Tuleeko tästäkin jokin patologimielikuva?)

5 punajuurta
1 iso sipuli
Puolikas valkosipuli
Kipollinen kypsiä kikherneitä
Kuivatomaattia öljyineen
Purkki kaurakermaa
Täysjyvälasagnelevyjä
Jeeraa
Paljon basilikaa
ja salviaa
Suolaa
Paljon öljyä


Tavallisesti raastan tai pilkon hienoksi lasagneen tulevat juurekset, mutta punajuurien tapauksessa halusin minimoida sotkun mahdollisuuden. Kuorin ne ja lohkoin neljänneksiin (ja silti jälkeenpäin löytyi tahroja ja roiskeita yllättävistä paikoista) ja laitoin ne 200-asteiseen uuniin paahtumaan siinä vuoassa, jossa ajattelin tehdä lasagnen.

Sillä välin kuumensin jeeraa kuivatomaattipurkin öljyssä (lisäsin auringonkukkaöljyäkin, ettei jäisi liian kevyeksi) ja paistoin siinä silputun sipulin ja valkosipulin. Lisäsin vettä, suolaa, basilikaa ja salviaa. Yrteissä ei kannata tälläkään kertaa pihistellä.

Lidlistä olin halvan hinnan innostamana ostanut ison tölkin kikherneitä. Useimmat kypsänä myytävät pavut ja sen sellaiset ovat erittäin ok, mutta kikherneissä on mielestäni hieman purkkinen maku, niin tälläkin kertaa, enkä ollut viitsinyt tehdä niistä hummusta. Osan olin käyttänyt aiemmin tuliseen curryyn, ja loput sitten tähän. Mietin vielä erilaisia lisäproteiinivaihtoehtoja, mutta kikherneet tuntuivat kuitenkin riittävän.

Punajuuret olivat paahtuneet mukavasti mutteivät vielä täysin pehmenneet, joten nekin saivat kiehua hetken mukana. Lopuksi lisäsin aurinkokuivatut tomaatit (sinietikettistä Tsatsoulisia), soseutin kaiken ja lisäsin kaurakerman. Vaikken edes pyrkinyt erityisen samettiseen lopputulokseen, soseuttaminen oli hieman tylsä ratkaisu, kun kastikkeeseen ei jäänyt mitään sattumia.

Maku oli kuitenkin kohdillaan, kun olin vähän laskenut uunin lämpötilaa ja paistanut täysjyvälevyistä ja kastikkeesta rakennettua lasagnea 175 asteessa vajaan tunnin verran. (En ollut jaksanut kehitellä pinnalle mitään erityistä kuorrutusta.)

Ulkonäöstä voikin sitten keskustella.

lauantai 23. elokuuta 2014

Perunasalaatti ja mustan suolan salaisuus


Tästä sumeasta salaatista on ehtinyt jo hetki kulua, mutta onneksi resepti - tällä kertaa osittain tarkoilla ainesmäärillä - löytyi onneksi kirjekuoresta repäistyltä paperilapulta laukkuni sivutaskusta. Täyttävää perunasalaattia siis.



Tästä tulee iso annos.

1 kg kiinteitä perunoita
200 g parapähkinöitä
Puolikas makea sipuli (varmasti olisi kokonainenkin mennyt)
Lehtiselleriä
Vihreitä papuja
Savumanteleita
Kirvelipuska
Sitruunamehua
Mustaasuolaa
Paljon öljyä (tällä kertaa artisokkapurkista)

Perunoiden kiehuessa valmistin kastikkeen - tai tahnan - surauttamalla sauvasekoittimella yhteen parapähkinät, sitruunamehun ja öljyn.  Ärsyttävän helposti tulee vieläkin kaadettua erilaisten säilykkeiden öljynjämät pois, vaikka aina niille paikka jostain ruoasta löytyisi. Nyt artisokkatölkin nesteestä tuli mukavasti paitsi rasvaa, myös happamuutta.

Mutta reseptin jännä on musta suola. (Kaapistani löytynyt on paljon tätä tummempaa, viininpunaista. En tiedä minkä firman se on, koska se on kaadettu säilytyspurkkiin ja etiketti on arkistoitu johonkin.) Se on vuorisuolaa ja enimmäkseen aivan natriumkloridia, mutta mukana on rikkiyhdisteitä, jotka saavat sen maistumaan mykistävästi kananmunalta. Suolankin sekoitin siis tahnaan.

En sinänsä kannata sitä että vegeruoka koetetaan saada maistumaan joltain muulta kuin mitä se on, mutta tässä tapauksessahan maku tulee luonnostaan, ja se sopii aika hyvin perunoiden ja sitruunan kirpeyden kanssa, muun muassa. Vastaavaa monin tavoin yhdisteltävää aromia on muualta hankala löytää - ja sekasyöjienkin olisi syytä tämä aines tuntea, koska siitä saattaa olla iloa laitettaessa ruokaa muna-allergikoille tai muuten vain, kun halutaan ruokaan moista makua mutta ei kananmunaa.

Jos olisi ollut oikein pätevä ja ekologinen, olisi pakastepavut kiehauttanut samassa vedessä perunoiden kanssa, mutta erikseen ne tuli nyt keitettyä.

Kääntelin tahnan papujen, ronskisti pilkottujen perunoiden sekä silputun sipulin ja sellerin kanssa yhteen, ja lisäsin vielä pussin pohjalta ne savumantelit, jotka jostain syystä olin malttanut jättää syömättä. Riivin kirvelipuskasta mukaan lehdet, ja kyllähän ohuempiin varsiinkin hammas pystyi.

Kirvelillä ei ollut mitään kulinaarista funktiota, siitä täytyi vain päästä eroon (tarkoitus oli ollut ostaa korianteri).